Sukutiedote 2/2010Sukuseuran toiminta jatkui kuluneena vuonna vilkkaana. Kesäkuun puolivälissä bussilastillinen seuran jäseniä teki kotiseutumatkan Muolaan Harvolaan. Matkalla olimme 3 vuorokautta ja tutustuimme suvun entisten kotiseutujen lisäksi myös mm. Terijokeen, Raivolan lehtikuusimetsään Kivennavalla ja Pietarin kaupunkiin, paluumatkalla poikkesimme Koiviston Kirkolla ja Viipurin kaupungissa. Syksyllä järjestimme toisen varsinaisen sukukokuksen Ypäjällä Paijan maatilamajoituksessa. Ohjelmassa oli mm. sukukokous, suvuselvityksen esittelyä, musiikkia ja toisiimme tutustumista yhdessäolon merkeissä. Kokouksessa sukuseuralle valittiin uusi hallitus seuraavalle kaksivuotiskaudelle. Entisistä jäsenistä uudelleen valittiin Antti Eskola (Urjala), Kalle Hiltunen (Lahti), Minerva Junnila (Urjala), Jouko Paija (Hyvinkää), Osmo Paija (Nokia), Markku Paija (Ypäjä), Mervi Sillanpää (Piikkiö) ja Marketta Tanskanen (Helsinki), uutena valittiin Lauri Mutan tilalle Petri Paija Pälkäneeltä. Seuran puheenjohtajaksi valittiin Jouko Paija ja varapuheenjohtajaksi Antti Eskola, sihteerinä jatkaa Markku Paija, muu hallituksen vastuualuejako löytyy seuran kotisivuilta. Seuran kotisivujen kautta mukaan on saatu taas uusia sukulaisia ja sukuhaaroja, toivotamme heidät ilolla mukaan toimintaan! Sukutapaaminen ja kotiseutumatka 2011 Seuran hallitus on kartoittanut eri mahdollisuuksia ensi kesän kotiseutumatkasta ja sukutapaamisesta. Vaihtoehtoina on joko kahden tai kolmen päivän matka Karjalan kannakselle toukokuun lopulla, majoitus Viipurissa. Toisena vaihtoehtona mietimme sukuseuran matkakohteena Viroa, tukikohtana toimisi Tallinnan lähellä sijaitseva uusi kylpylä Viimsi Spa. Matkan kesto olis joko 4 vrk tai 8 vrk oman valinnan mukaan ja ajankohtana olisi heinä-elokuun vaihde. Tässä vaihtoehdossa yhdistäisimme samalla ensi kesän sukutapaamisen. Alustava ilmoittautuminen ja tarkemmat matkatiedot, aikataulut ja hinnat seuraavassa sukutiedotteessa. Kotiseutumatkaan ja seuran tulevaan toimintaan voi antaa vinkkejä ja toiveita seuran hallitukselle paijat@gmail.com. paija.sukuseura.fi
Sukuseura Paija toivottaa kaikille rauhallista Joulua ja hyvää Uutta Vuotta 2011! |