Sukutiedote 3/2009Sukutiedote 3/2009
Sukuseuran toiminta jatkui ja vakiintui kuluneena vuonna. Seuran toimintaan kuului jo toisen kerran peräkkäin kotiseutumatka Muolaan Harvolaan. Toinen suurempi tapahtuma seuralla oli Tammelan Caissaniemessä järjestetty sukutapaaminen. Tammelassa vierailimme Caissaniemen lisäksi Lounais-Hämeen Pirtillä sekä Kaukolan Harjun näkötornilla ihailemassa Hämäläistä kansallismaisemaa, josta mm. Albert Edelfelt maalasi kuuluisan Ateneumissa näytteillä olevan taulunsa. Caissaniemen sukutapaamisessa saimme myös sukuseuran toimintaan uuden sukuhaaran Pauli Paijan ja vaimonsa liityttyä sukuseuraan, toivotamme heidät ilolla mukaan toimintaan.
Kotiseutumatka 2010 Seuran hallitus ei ole vielä tehnyt päätöstä ensi kesän kotiseutumatkan järjestämisestä. Tiedustelen näin etukäteen löytyisikö halukkaita riittävästi matkalle. Matkan ajankohtana olisi alustavasti kesäkuun 13.-15. päivä (su-ma) tai 14.-16. (ma-ke). Ensimmäisenä päivänä kävisimme Muolaassa Harvolan ja Vesikkalan kylässä, toisena päivänä tutustuminen Pietarin kaupunkiin ja kolmantena päivänä Viipurin kautta kotimatkalle. Majoittuminen olisi Terijoella. Tarkemmat matkatiedot, aikataulut, hinnat ym. muodostuvat lähtijämäärän mukaan. Halukkaat voivat ilmoittautua alustavasti seuran sihteerille markku.paija@seutuposti.fi, mielellään viimeistään tammikuun alussa. Myös vierailukohteista ja muustakin matkaan ja seuran tulevaan toimintaan liittyvästä voi antaa vinkkejä ja toiveita.
Sukuseura Paija toivottaa kaikilleRauhallista Joulua jaHyvää Uutta Vuotta 2010!
Hallituksen puolesta, Markku Paija |