Sukutiedote 2/2009
Sukuseura sai tammikuussa vahvistuksen rekisteröintihakemukselleen ja on nyt viralliselta nimeltään Sukuseura Paija ry. Hallitus on kokoontunut alkuvuoden aikana kaksi kertaa. Seuran kotisivuja valmistellaan parhaillaan ja ne löytyvät osoitteessa http://paija.sukuseura.fi
Kotiseutumatka Muolaaseen 8.-9. kesäkuuta Sukuseuran kotiseutumatka onnistui mainiosti auringon suosiessa meitä lämmöllään. Ensimmäisenä päivänä matka suuntautui Harvolan kylään, mistä lähes kaikkien mukana olleiden omat, puolison, vanhempien tai isovanhempien juuret löytyvät. Erinomaisina oppaina meillä olivat Seppäs Kaija, Ruposen Helmi, Salmin Martta ja Paijan Antti, he kertoivat meille lapsuutensa elämästä Harvolan kylässä. Seura kunnioitti Muolaan sankarivainajia laskemalla muistomerkille havuseppeleen. Muolaanjärven ja Punnuksen kylän katsastimme myös ensimmäisenä päivänä, iltaa vietimme yhdessä, osa kävelyretkellä Kuusan Hovin raunioille ja osa karaokea laulaen. Toisena päivänä matkamme jatkui Heinjoen kautta Tali-Ihantalan muistomerkille sekä Viipuriin kiertoajelulle ja ostoksille. Matkalla meitä oli mukana 35 Muolaasta ja Harvolasta kiinnostunutta matkalaista.
Tervetuloa sukutapaamiseen 25.7.2009 Tammelaan! Heinäkuisena lauantaina Sukuseura kokoontuu Tammelaan viettämään yhteistä kesäpäivää. Ohjelma alkaa tutustumisella Kaukolanharjun näkötorniin Saaren kansanpuistossa, kokoontuminen Lounais-Hämeen Pirtin parkkipaikalle klo 11, Portaantie 480. Kaukolanharjun jälkeen mahdollisuus ruokailuun Lounais-Hämeen Pirtillä, ruokailun jälkeen siirrymme Caissaniemeen, Tanilantie 110. Päivällä pidämme ylimääräisen sukukokouksen klo 16.
Caissaniemeen voi tulla ja lähteä oman aikataulunsa mukaisesti klo 13 alkaen, ohjelmassa on mm. saunomista, uimista, kalastusta, soutamista, pelejä, lisäksi Hiltusen Kalle on luvannut virittää paikalle karaoken. Caissaniemessä on hyvät tilat ja mm. monipuolinen grillikatos. Mukaan voi ottaa omia eväitä, mutta myös seuran puolesta pientä purtavaa löytyy.
Tervetuloa mukaan jäsenet ja muut kiinnostuneet, tilaisuuteen on kaikilla vapaa pääsy. Ainoastaan ruokailu Lounais-Hämeen Pirtillä on maksullinen, pirtin monipuolinen pitopöytä maksaa 18 €, ilmoittautuminen ruokailuun viimeistään 19.7. mennessä sihteerille markku.paija@seutuposti.fi tai puh. 045-233 5464.
Jäseneksi liittyminen Sukuseuraan voi liittyä jäseneksi maksamalla 20 euron liittymismaksun seuran pankkitilille 553902-226651 Ypäjän Osuuspankkiin, 18-25 -vuotiaille liittymismaksu on 10 euroa. Kahden ensimmäisen vuoden aikana ei jäseneltä peritä jäsenmaksua. Maksun saajaksi merkitään Sukuseura Paija ry. ja lisätietoihin liittyvän jäsenen nimi, ilmoita myös sihteerille omat yhteystietosi (osoite, puhelin, sähköposti). Kesäisin sukuterveisin, Hallituksen puolesta Markku Paija
PS. Välittäkää kutsua edelleen!
|